Heinäkuussa 2017 markkinoille saapunut kryptovaluutta EOS on hieman Cardanon tapaan ilmoittautunut Ethereumin haastajaksi. Aiemmin tänä vuonna Ethereumin luoja Vitalik Buterin ja EOS:n luoja Dan Larimer ehtivät jo riidellä älysopimusten tulevaisuudesta. EOS on ollut tähän asti hyvin selvästi Ethereumin varjossa, mutta hiljattain nähty voimakkas kurssinousu on lisännyt ihmisten kiinnostusta sitä kohtaan.

Akronymille EOS ei ole annettu mitään julkista selitystä, mutta jotkut siihen innolla suhtautuneet ovat sanoneet sen olevan Ethereum On Steroids. Kesällä järjestetty EOS:n ICO keräsi noin 185 miljoona dollaria ja se oli tuohon asti historian suurin ICO, mutta sen jälkeen Tezos- ja Filecoin-ICO:t ovat keränneet enemmän rahaa.

Heinäkuun alun jälkeen EOS kuitenkin menetti suuren osan arvostaan pudoten reilusta neljästä dollarista noin 0,5 dollariin. Marraskuusta lähtien EOS:n arvo on kuitenkin ollut voimakkaasa kasvussa ja varsinkin joulukuun aikana EOS on kasvattanut arvoaan räjähdysmäisesti, nousten miljardiluokan krypovaluutaksi ja kokonaisarvoltaan jopa kymmenen tärkeimmän kryptovaluutan joukkoon.

 

Kuvahaun tulos haulle eos cryptocurrency logo

 

EOS:ia on hetkellä kierrossa reilu 500 miljardia yksikköä. Tämä yli puolet miljardista yksiköstä, joka on asetettu EOS:n lopulliseksi yksikkömääräksi. Mikäli EOS kykenee oikeasti haastamaan Ethereumia tärkeimpänä älysopimusten alustana, voi se nousta hyvin keskeiseksi tekijäksi lohkoketjuteknologian tulevaisutta mietittäessä.  Ethereumilla on siihen nähden kuitenkin hieman samanlainen ensimmäisen siirtäjän etu kuin Bitcoinilla muihin kryptovaluuttoihin verrattuna. Se että Ethereumilla on EOS:n kaltaisia vakavastiotettavia haastajia, on varmaan lohkoketjuteknlogian kehityksen tulevaisuuden kannalta positiivinen asia.

 




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *
Email *
Website