Mikä on Bitcoin?

Bitcoin(lyh. BTC tai ฿) on tämän vuosikymmenen aikana noussut valtavirtaan ja monet tunnistavat sanan, mutta eivät ehkä kuitenkaan käytännössä osaa sanoa, mistä  jo lähes 10 vuotta sitten vuonna 2009 syntyneestä Bitcoinista on kyse.

Käytännössä Bitcoinia voisi kutsua yksinkertaiseksi uudenlaiseksi virtuaaliseksi rahajärjestelmäksi. Virtuaalisuus ei vielä erota Bitcoinia perinteisistä valuutoista niin paljon kuin äkkiseltään saattaisi ajatella, sillä tälläkin hetkellä valtaisa enemmistö euroista ja dollareista on olemassa vain bittiavaruudessa. Bitcoin on kuitenkin myös lohkoketjuteknologiaan pohjautuva hajautettu rahajärjestelmä.

Bitcoinin takana ei ole yhtä yritystä, vaan kyse on aidosti hajautetusta ja  avoimesta yhteisöstä, joka ei tarvitse lupia valtioilta eivätkä pankkiiritkaan pysty hallitsemaan tällaista virtuaalivaluuttaa. Bitcoin-järjestelmää ei omista kukaan ja sen tavallaan omistavat kaikki, jotka käyttävät Bitcoinia. Bitcoinien arvo perustuu aidosti kysyntään ja tarjontaan. Merkittävä osa Bitcoinin vetovoimasta perustuukin siihen, että se on riippumaton kolmansista osapuolista.

Bitcoinin alkuperäinen luoja tunnetan nimellä Satoshi Nakamoto, mutta tämä ei ole henkilön oikea nimi eikä meillä ole tietoa Bitcoinin kehittäjän ( tai kehittäjien) henkilöllisyydestä. Pienin tällähetkellä olemassaoleva Bitcoinin yksikkö on myös nimetty sen keksijään mukaan Satoshiksi. Yksi Bitcoin jakautuu sataanmiljoonaan Satoshiin.

Nakamoto alkoi visioimaan Bitcoinia vuonna 2008 ja se julkaistiin vuonna 2009 ja syyskuussa 2009 arvioitiin, että 1309 bitcoinia vastasi arvoltaan yhtä dollaria. Bitcoin sai julkisuutta tämän vuosikymmenen alussa kun uutisoitiin, että sitä käytettiin vaihdonvälineenä nettihuumekaupoissa ja muilla netin hämärillä markkinapaikoilla.

Ensimmäinen laajempaa julkisuutta saanut Bitcoin-hype nähtiin syystalvella 2013 kun Bitcoin kasvatti muutamien kuukausien aikana arvoaan reilusta 100:sta dollarista 1000:een dollariin. Vuodet 2014 ja 2015 olivat kuitenkin rauhallisempia ja matalimmillaan Bitcoinin arvo kävi hieman päälle 200 dollarissa kesällä 2015.

Seuraavan kerran Bitcoinin arvo nousi yli 1000:een dollariin vasta vuoden 2017 alussa, mutta tuon jälkeen Bitcoinin arvo on jatkuvasti kasvanut ja 28.11.2017 Bitcoinin arvo ylitti ensimäisen keran 10 000 dollaria.

Mikä on Bitcoin

 

Bitcoin on periaatteessa ideaali tapa säästää rahaa, sillä niitä ei ole mahdollista vain printata lisää. Tämän lisäksi Bitcoinilla on mahdollista hoitaa maksut paikasta toiseen ilman välikäsiä, mikä vähentää transaktiokustannuksia. Merkittävä osa monien ihmisten ideologisesta innostuksesta Bitcoinia kohtaan johtuu näistä asioista. Käytännössä vieläkin on paljon matkaa taittevana, ennen kuin Bitcoin pystyy käytännössä lunastamaan kaikki lupaukset ja nousemaan arkipäiväiseksi maksuvälineeksi, muttei ole mitään syytä epäillä, etteikö se voisi pystyä tähän vähän pidempää aikaväliä tarkasteltaessa.

Koko Bitcoin-maksuteknologian perustuu periaatteessa ns louhinnalle, jonkaavulla rakentuu lohkoketjuteknlogiaan perustuva  julkinen tietokanta. Tähän tietokantaan sisältyy jokainen Bitcoin-siirto joka on koskaan tehty. Lohkoketjun julkisuus myös tarkoittaa, ettei Bitcoineja ole mahdollista väärentää.

Noin 10 minuutin välein yhden louhijan työstämä lohko siirtyy Bitcoinin lohkoketjun jatkoksi. Tämän tapahtuessa, lohko liitttyy verkkoon ja kaikki ne siirrot, jotka kuuluivat tähän lohkoon saavat yhden varmistuksen. Näin lohko ja sen siirrot liittyät osaksi Bitcoinin julkista lohkoketjua, jonka jälkeen siirtyvät etsimän uutta lohkoa, joka liitetään myöhemmin samalla tavalla  ketjun osaksi. Tällaisen järjestelyn myötä Bitcoinin käyttäjillä on luottamus siihen että he voivat siirtää huoletta siirtää bitcoineja toisillen. Tämä on varsinaisesti syy louhinnalle.

Palkkioksi Bitcoin-verkon ylläpidosta, louhijat saavat Bitcoineja. Tämä on luonut kannustimen ylläpitää Bitcoin-verkkoa ja riippumattoman systeemin luoda uusia bitcoineja. Jokaisella ihmisellä on alusta alkaen ollut mahdollisuus ryhtyä louhijaksi. Louhinta on kuitenkin jo vuosi sitten muuttunut hyvin ammattimaiseksi toiminnaksi ja sen vaikeustaso on niin korkea, että louhijat liittyvät yhteen ns “mining pooleiksi“.

Bitcoinit tallentuvat kollektiiviseen järjestelmään, jolla ei ole yhtä hallitsjaa. Bitcoinit siirtävät käyttäjien tietokoneiden laskentatehon avulla, ja käyttäjät saavat tästä vastineeksi bitcoineja. Bitcoineihin on mahdollista sijoittaa erilaisten palveluiden kuten esim. Coinbasen kautta, jolloin ei välttämättä ole tarvetta ns lompakolle.

OSTA BITCOINEJA COINBASESTA

Käytännössä Bitcoineja kuitenkin käytetään Bitcoin-lompakon kautta. Tietokoneelle tai kännykkään ladataan lompakko, jonka jälkeen on mahdollista lähettää tai ottaa vastaan Bitcoineja muilta ihmisiltä. Lompakon käyttä myös tarkoitaa, että bitcoinit ovat varmemmin turvassa. Bitcoin on itsessään hyvin turvallinne järjestelmä, mutta kuten nettimaailmassa muutenkin, on tietoturva syytä pitää kunnossa.



Bitcoinin maksimimääräksi on asetettu 21 miljoonaa ja tällä hetkellä bitcoinien yhteenlaskettu määrä on hieman päälle 16,5 miljoonaa kappaletta, mutta tämän seurauksena yksittäisen Bitcoinin arvo voi tietysti nousta vaikka kuinka korkealle. Bitcoinien määrä ei kuitenkaan voi tulevaisuudessakaan nousta 21 miljoonaa korkeammaksi

Toisaalta Bitcoinin tapauksessa volatiliteetti on myös perinteisiä valuuttoja korkeammalla tasolla, eli vaikka trendi on ollut nouseva, niin Bitcoinin arvo on heilunut hyvin voimakkaasti. Bitcoiniin liittyy paljon spekulaatiota, mutta toisaalta esimerkiksi monet epävakaiden kehitysmaiden asukkaat ovat nähneet sen luotettavampana arvon säilyttäjänä kuin korruptoituneiden hallitsijoiden hallussa olevan kansallisen valuutan.

Syksyllä 2017 Bitcoiniin liittyvää sekaannusta on lisäänyt sen jakautmiset. Alkusyksystä Bitcoinista erkani Bitcoin Cash ja lokakuussa Bitcoin Gold. Alkuperäinen Bitcoin kuitenkin säilyttänyt asemansa vahvana näihin uusiin pikkuveljiinsä verrattuna.